maanantai 7. marraskuuta 2016

Pahoittelen taas, että en kirjoittele tänne paljoa, mutta koitan parhaani kirjoitella tänne mitä on tultu tehtyä "työhön liittyen" tottakai, koska kuitenkin tämä on osa minun oppimistani täällä ulkoimailla. Ja olen ollut aika väsynyt, kun olen painanut duunia joka päivä ja launtaisin tuplavuoroja, joiden jälkeen olen todella väsymyt ja ei löydy voimaa kirjoitella.

Tällä viikolla on tultu tehtyä paljon oppimiseen littyen kuten aito japanilaisen veitsen osto ja olen alkanut tekemään lounas vuoroja.

Aloitan lounasvuoroista, eli tähän menneessä olin tehnyt iltavuoroja missä meno on aivan erillaista lounaisvuoroihin verattuna. Täällä soi poppi ravintolassa ja ravintola täyttyy nopeammin ja asiakkaat jopa jonottavat, että pääsevät syömään. Lounaalla menee hampurilais pihvejä, lounas salaatti setti ja päivän valitut paneroidut lihat ja currya.

Kävin ostamassa maanantaina ostamassa aidon japanilasein veitsen (kuvia alhaalla)

Perjantaina kävimme tekemässä vähän sashimia Masamoto-sanin kanssa. Hän on todella kokenut kokki ja on ollut töissä korkea laatuisissa hotelliravintoloissa ympäri Osakaa. Ja pääsimme syömään sitä illaliseksi sake clubissa, jossa tottakai pääsin maistelemaan hieman sakea. Ei kovin kummalista ollukkaan. Maistui ihan viiniltä, mutta ehkä hieman vahvempaa. Juoma kulttuuri on hieman kummalista täällä idässä. Aloitellaan aikaisemmin ja suunistetaan takaisin kotiin noin klo 22.00.






Kiitoksesta annetut ohjeet veitsi ostoksiin
Täältä niitä korkea laatuisia veitsiä kyllä löytyy
Lopulta mihin päätyin



Taas syntymäpäiviä vietetiin meidän ravintolassa
Henkilökunnan lounas lounas vuoron jälkeen
Sashimi "vene"




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti